Pyhtään Voima järjestää Perinteiset lasten pihaleikit -tapahtuman
sunnuntaina 6.4. klo 13.
Muistatko kymmenen tikkua laudalla, peilit ja värit tai kuinka kiva oli pelata vaikka polttopalloa kavereiden kanssa? Tuo lapsesi pelaamaan ainakin näitä pelejä ja leikkejä tapahtumaan, saatat intoutua itsekin liittymään leikkiin.
Suur-Ahvenkosken koulun pihalla (Pyhtäänkuja 1), huonolla säällä puuhaa sisätiloissa.
Alle 5-vuotiaat voivat osallistua huoltajan kanssa pihaleikkeihin.
Sunnuntaina 2.2.2025 saimme myös tunnustuksen tekemästämme vapaaehtoistyöstä. Suomen Työväen Urheiluliitto, Kaakkois-Suomen piiri, palkitsi Pyhtään Voiman Vuoden matalan kynnyksen liikuntatekona. Tunnustus jaettiin TUL:n päivän juhlassa Tiutisen työväentalolla, Kotkassa. Olemme kiitollisia saamastamme tunnustuksesta ja huomiosta vapaaehtoistyötämme kohtaan. Tästä kiitos tietenkin tapahtumissamme käyville osallistujille, työmme ei ole turhaa. Toivottavasta voidaan luoda jatkossakin liikunnan iloa ja onnistumisen riemua lapsille ja lapsiperheille.
Pyhtään Voiman periaatteisiin ja arvoihin kuuluu tarjota lapsille ja perheille mahdollisuus osallistua maksutta urheilu- ja liikuntatapahtumiin. Tarkoituksena on ollut tarjota matalan kynnyksen harrastusmahdollisuuksia ja iloisia onnistumisen kokemuksia liikunnan parissa.
Vähälumisen talven yllättäessä Voima järjesti lapsille ohjelmaa sisätiloissa, Halisko-liskon puuhapäivän Suur-Ahvenkosken koululla 2.2., jossa lapsille oli järjestetty askartelua, etsimisleikkiä ja onnenpyörän pyörittämissä, temppurataa, hernepussin heittoa, leikkinurkkausta ja kaikki saivat mehua ja pullaa, aikuisille oli kahvia myös tarjolla. Ja tietenkin Halisko-lisko pyöri paikalla koko tapahtuman ajan lapsia viihdyttämässä. Paikalle saapui huimat n. 90 kävijää, kiitos kaikille kävijöille.
Pyhtään Voima järjesti lasten kauden 2024 päättäjäiset ja palkintojen jaon 20.1.2025 Suur-Ahvenkosken koululla. Päättäjäisissä katsottiin videokooste Voiman viime vuoden tapahtumista, sen jälkeen palkittiin aktiivisimmat osallistujat. Palkinnon saajille oli tarjolla myös mehua ja pullaa.
Voiman vuoteen mahtui mm. hiihtokilpailuja, suunnistuskilpailuja, pyöräsuunnistusta, omatoimisuunnistusta. Voima oli mukana myös aktiivisesti yhteistyötapahtumissa kuten perheliikuntatapahtumassa Pyroll Areenalla helmikuussa, kyläpäivässä kirkonkylällä kesäkuussa, Pyhtään yhteisessä lauantaikoulupäivässä Huutjärvellä elokuussa ja koko perheen Halloween tapahtumassa Stockforsilla lokakuussa.
Voiman kauden 2024 aktiivisimmat osallistujat olivat Lukas Eskils ja Erno Koskinen.
Muita aktiivisia palkittuja nuoria olivat Konsta Hartikka, Sampo Hartikka, Emma Eskils, Mona Eskils, Onni Eskils, Siiri Piilola, Reino Siren ja Elise Pirinen. Pisteitä sai kaikkiaan 63 mukana ollutta lasta ja nuorta. Kiitos osallistujille ja liikunnallista vuotta 2025!
Voima osallistui Halloween tapahtuman järjestämiseen 31.10.2024 Stockforsilla yhdessä Pyhtään kunnan, Suur-Ahvenkosken vanhempainyhdistyksen ja Pyttis KK ry:n ja Stockforsin kanssa.
Voimalla oli alueella pelottavia rastipisteitä. Lapsille ja perheille jaettiin kartta ja Halloween passi lähtöalueella jonka avulla he pystyivät käydä joka rastipisteellä. Rastipisteillä piti mm. etsiä vampyyrin kammiosta asioita, lepakkoluolassa piti ratkaista mysteeri, piti katsoa mitä ihmettä pakkausmuseossa tapahtuu, piti selvittää mitä noita keittää noidan majassa, ja viimeisenä lasten piti löytää piippuhallin kammohuoneeseen.
Paikalla oli kahvio, makkaraa, kasvomaalauksia ja tulishow joka päätti tapahtuman.